Suunnittelijamme

Hyvälle muotoilulle on ominaista kyky inspiroida ja puhutella erilaisia ihmisiä.

Omassa muotoilustudiossamme työskentelee vakiotiimi muotoilijoita kehittämässä uusia tapettimallistoja. Muotoilustudioon kutsutaan myös freelance-muotoilijoita ja nuoria kykyjä, joille tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa ja kehittyä tuotannon läheisyydessä.

Boråstapeter-tuotemerkin alta löydät ruotsalaista ja kansainvälistä muotoilua, jonka juuret ovat klassisessa ja modernissa tyylissä.

 

SUUNNITTELIJAMME

Sissa Sundling

Sissa SundlingAJANKOHTAISTA JUURI NYT: Olen Boråstapeterin uusi Head of Design.

MINÄ KOLMELLA SANALLA: Olen optimistinen ja tavoitteellinen sekä avoin uusille ideoille.

INSPIRAATION LÄHTEET: Kaikki kaunis, mikä maailmassa on luotu aikojen saatossa: taide, musiikki, arkkitehtuuri. Inspiraatio saattaa silti tulla myös kesken kävelylenkin kauniissa luonnossamme tai silloin, kun katson jotain amerikkalaista TV-sarjaa.

MOTTO: Anna ilon tulla osaksi arkipäivääsi.

ESIKUVA: Olen heikkona Josef Frankiin, Jaime Hayoniin ja muihin muotoilijoihin, jotka eivät karta leikkisyyttä.

SEINILLÄ KOTONA: Kodissamme on tapetteja melkein joka puolella. Kaikkea eteisaulamme kulta-punaisesta lintutapetista työhuoneen kangasmaisen kukalliseen ja keittiön selkeän ruudulliseen tapettiin. Kun kerran on aloittanut tapetoimisen, sitä on vaikea lopettaa. Lopputulos on niin upea. Olohuoneessamme on kasoittain kirjoja ja tauluja, joten siellä seinät ovat vain yhtä, vaalean punertavaa sävyä. Se sopii hyvin kaikkien muiden värien kanssa.

RAKASTAN: Miestäni, lapsiani ja hevosia.

PIILEVÄ KYKYNI: Soitan mielelläni flyygeliäni.

MITÄ MUUTA OLEN SUUNNITELLUT: Olen suunnitellut satoja tuotteita Ikealle, kaikkea astioista ja lautasliinoista valaisimiin. Sandberg Tyg&Tapetille olen suunnitellut lukuisia tapetteja. Kaikissa töissäni toistuvat iloisuus ja koristeellisuus.

VIIDEN VUODEN KULUTTUA: Luon edelleen kauniita tapetteja.

Ulrica Hurtig

NYT PINNALLA:
Boråstapeterin Vintage- ja Silent Nature -mallistot.

KOLME SANAA MINUSTA:
Positiivinen, kunnianhimoinen ja huolellinen.

MINUA INSPIROI:
Kaikki ympärilläni mutta usein erityisesti luonto.

OMA MOTTO:
Ei ole omaa mottoa, joten valitsen tämän: Oppia ikä kaikki.

ESIKUVA:
Inspiroidun taitavista, osaavista ja hyvistä ihmisistä.

OMILLA SEINILLÄNI:
Nyt minulla on eniten valkosävyisiä tapetteja, joissa on erilaisia pintoja ja kohokuvioita, kuten ateljeessa. Se tuntuu rauhoittavalta, sillä työskentelen värien ja kuvioiden kanssa päivät pitkät. Enemmän väriä ja kuvioita minulla on eteisessä, lastenhuoneessa ja yhdessä olohuoneen seinässä. Poimin niitä sisustukseen mielelläni myös esim. helposti vaihdettavilla sisustustavaroilla ja seinillä olevilla valokuvilla, joita yhdistän mielelläni muuhun taiteeseen.

MINÄ PIDÄN:
Perheestäni.

PIILEVÄ KYKY:
Hiihto on intohimoni.

MUUTA SUUNNITTELEMAANI:
HØien Bla-liinavaatteet, Bergerin villahuovat sekä Borås Cottonin julkisten tilojen sisustustekstiilit. Suunnittelijaurani alusta eli vuodesta 1998 lähtien olen työskennellyt laadukkaiden, aikaa kestävien tuotteiden parissa.

VIIDEN VUODEN SUUNNITELMA:
Tapetit ovat melko uusi alue minulle, joten toivottavasti työskentelen edelleen niiden parissa. Työskentely koko konseptin, kuvioiden ja värien parissa on parasta mitä tiedän – vaihtelevaa, kehittävää ja hauskaa samaan aikaan.

Lisa Vilhelmson

Lisa Vilhelmson designer BoråstapeterAJANKOHTAISTA JUURI NYT: Boråstapeterin Linen-mallisto. Tapeteissa on pellavan kaltainen pinta ja 33 sävyvaihtoehtoa. Malliston yksiväriset tapetit ovat vaaleita ja houkuttelevat koskemaan. Niiden inspiraationa ovat luonto ja sen värit, jotka seuraavat vuodenaikojen hidasta vaihtumista.

MINÄ KOLMELLA SANALLA: Luova, spontaani ja vivahteikas.

INSPIRAATION LÄHTEET: Luonto. Minusta on ihanaa nähdä, kuinka se itää ja versoo uutta. Rakastan vuodenaikojen vaihtumista.

MOTTO: Säkeet Karin Boyen runossa Liikkeellä. Ei ole suurinta se että kyllin saa. Paras on päivä jona janoaa.

ESIKUVA: Louise Bourgeois ja hänen vahva halunsa ilmaista itseään visuaalisesti koko elämänsä ajan. Minua inspiroivat taiteilijat, jotka uskaltavat kulkea omia polkujaan.

SEINILLÄ KOTONA: Kesäasuntoni keittiössä on William Morrisin Willow-tapetti kauniissa hiekan sävyssä. Väri sointuu hienosti vanhaan rautahellaani. Tapetissa on lehtikuviointi, joka kasvaa pitkin seiniä. Minulla on myös Arne Jacobsenin Trapez-tapettia Scandinavian designers -mallistosta. Muuten seinilläni on harmaan ja valkoisen eri sävyjä.

RAKASTAN: Kuvioita, arkkitehtuuria ja kasvien viljelyä. Minua kiinnostavat erityisesti kuvioiden toistuminen ja niiden rytmi.

PIILEVÄ KYKYNI: Uinti.

MITÄ MUUTA OLEN SUUNNITELLUT: Käsin tuftattuja mattoja, kudottuja huonekalukankaita ja julkisiin tiloihin tarkoitettuja painokankaita. Olen aiemmin työskennellyt Almedahlsilla ja Ljungbergs Factoryssa.

VIIDEN VUODEN KULUTTUA: Minusta on ihanaa työskennellä suunnittelijana tehtaassa. Tuntuu antoisalta olla lähellä tuotantoa. Kehittelen tuotteen ominaisuuksia, valitsen värejä ja teen kuviosuunnittelua eri materiaaleihin. Suunnittelen tapetteja, tekstiilejä sekä tuotteita.