Me olemme Boråstapeter

 

Jo reilun vuosisadan ajan olemme olleet osa ruotsalaiskotien sisustusta. Olet takuulla nähnyt useita tapettikuosejamme ajan mittaan. Ehkäpä perheesi olohuoneessa ollessasi pieni, sukulaisten tai ystävien luona, ensimmäisessä asunnossasi tai jopa uudessa omakotitalossa. Useimmille ruotsalaisille on tavalla tai toisella muodostunut suhde Boråstapeteriin. 

Tapettikuosiemme viehätysvoima piilee suureksi osaksi niiden kestävyydessä. Ne tuntuvat yksinkertaisesti ajattomilta ja tyylikkäiltä. Ja siitä olemme ylpeitä. 

Suurimpia inspiraationlähteitämme ovat aina olleet Ruotsin luonto, ilmasto ja pohjoinen valo. Se näkyy selvästi, kun tarkastellaan valtavaa, omassa lajissaan ainutlaatuista tapettiarkistoamme. Ja vaikka kokeilemme jatkuvasti uusia tekniikoita, materiaaleja ja kuoseja, tärkeä osa Boråstapeterin sielua on kuitenkin klassisessa muotoiluperinteessä. Tinkimättömään käsityöhön yhdistettynä se on antanut tapeteillemme aivan omaleimaisen ilmeen – ja maineen, joka on kiirinyt kauas Ruotsin rajojen ulkopuolelle. 

Brand keywords

Aito

Tiedämme alkuperämme ja vahvuutemme sekä olemme ylpeitä siitä. Se antaa meille itsevarmuutta luoda omaa tulevaisuutta.

Klassinen

Muotoilumme on juurtunut syvälle klassiseen ruotsalaiseen ilmaisuun, johon on yhdistetty modernin ajattomia piirteitä.

Inspiroiva

Tavoitteemme ja pyrkimyksemme on toimia inspiraation- ja luovuudenlähteenä, joka auttaa tekemään joka kodista persoonallisemman ja kauniimman joka päivä. 

Mukava

Suhtaudumme työhömme ammattimaisesti ja nöyrästi, mikä luo mukavia, rentoja sekä molemminpuoliseen luottamukseen ja ymmärrykseen perustuvia asiakassuhteita.